4
MAR
10.35
E2-07, E2 AA, lohko 2a, alkusarja

Pelikaanit - JYP Valkoinen   

LähiTapiola 1

JYP07 Valkoinen höyhenti Pelikaanin

Lauantaiaamu oli synkkä ja sateinen. Jyp Valkoisen tunnelmat olivat kuitenkin luottavaiset. Olihan vastaan asettumassa aiemmat aluesarjaottelunsa hävinnyt Pelikaanit. Jypillä taas edelliset ottelut olivat sujuneet erinomaisesti. Tällainen asetelma ei aina povaa ennakkosuosikille sitä helpointa ottelua.

Joukkueen molarina pelannut ja hyvin valmistautunut Tave povasi ottelun lopputulokseksi ennen matsia Jypille 5-1. Tulosta Tave joutui miettimään. Liekö aavistellut astetta hankalampaa ottelua jo ennakkoon. Tsiigaa alla olevalta videolta Taven ajatukset kokonaisuudessaan.

Vaikka otteluun oltiin valmistauduttu hyvin ja yleinen fiilis joukkueella oli positiivinen, ei ottelu alkanut missään tapauksessa Jypin hallinnassa. Peli aaltoili päästä päähän ja Pelikaanit iskivat pelin avausmaalin ajassa 2.35. Jyp kuitenkin kykeni taistelemaan ja teki ensimmäisessä erässä vielä kaksi maalia, joten ekalle erätauolle lähettiin 1-2-lukemissa. Ensimmäinen erä ei ollut läheskään sitä, mitä valmennus olisi halunnut. Pojat saivatkin erätauolla tavallista kiihkeämpää ohjeistusta valmennusportaalta.

Toinen erä jatkui tasaisena. Pelikaanit kuitenkin karkasivat erän puolivälin jälkeen jo maalin johtoon. Jyp ei kyennyt liikuttamaan kiekkoa halutulla tavalla. Vaikka luistin kulkikin kohtuullisesti, ei kiekko irronnut pelaajien lavoista ja peli meni yksin yrittämiseksi. Tokassa erässä kumpikin joukkue teki lopulta 3 maalia, joten tauolle mentiin Jypin johtaessa 4-5.

Huippujännittävässä - joskaan ei järin tasokkaassa ottelussa - kolmas erä lähti käyntiin totutulla tavalla pelin painopisteen vaihdellessa päästä toiseen. Jypin peliä sekoittivat pienimuotoiset loukkaantumiset. Välistä Pelikaanit jopa myllyttivät peliä Jypin päässä. Mokena toiminut Tave otti useammankin läpiajon kiinni. Jyp kuitenkin pystyi taistelemaan vaikeassa ottelussa taululle voitokkaat loppulukemat 5-7. Viimeinen maali iskettiin tyhjiin, kun Pelikaanit haki raivoisasti tasoitusta ilman maalivahtia.

Eittämättä kauden heikoin esitys. Ottelun Jypille ratkaisivat yksilöt - ei joukkuepeli. Huomioitavaa oli, että puolustajista Luka K. ja Atte tykittivät molemmat kypärätempun, eli puolustus teki kuusi Jypin seitsemästä maalista. Pakkien lisäksi iso käsi ottelussa Jypiä pinnalla pitäneelle molari-Tavelle. Ilman Taven torjuntoja Pelikaanit olisivat lentäneet Vaajakoskelle voittolaulua laulaen.

Huomiseen Diskos-peliin on aivan turha kuvitella lähteä pärjäämään vastaavanlaisella pelillä. Ottelun jälkeen kopissa kuitenkin oltiin rehellisiä ja todettiin, että illan ja yön aikana otetaan jokaisen pelaajan kohdalla iso henkinen askel ja Dise-pelissä asenne tulee olemaan tulta ja tappuraa.

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista