Valmentajakoulutus – Mukana U17-maajoukkueen matkassa
Julkaistu: 03.09.2018 00.00

Valmentajakoulutus – Mukana U17-maajoukkueen matkassa

Jääkiekkoliitto tarjosi minulle mahdollisuutta osallistua U17 -maajoukkueen kanssa elokuussa järjestettävälle leirille Vierumäelle. Tämä on Jääkiekkoliiton uusi tapa kouluttaa seuravalmentajia, jotka ovat jo muut Jääkiekkoliiton koulutukset käyneet. Itselleni tämä oli hieno mahdollisuus nähdä läheltä -02 ikäluokan parhaat pelaajat ja päästä tutustuman maajoukkueen toimintaan valmentajan roolissa. Tämän osallistumisen taloudellisesti mahdollisti JYP Juniorit ry.

Leirille oli kutsuttu 22 ikäluokkansa sen hetken parasta pelaajaa, 12 hyökkääjää, kahdeksan puolustajaa ja kaksi maalivahtia. Leiri järjestettiin 8.-12.8.2018 Vierumäellä ja ohjelmassa oli kolme ottelua Venäjää vastaan peräkkäisinä päivinä. Leirin kaksi ensimmäistä päivää oli varattu harjoittelulle ja kolme viimeistä päivää olivat pelipäiviä. Osallistuin leirille valmentajan roolissa yhdessä päävalmentaja Anssi Laineen, valmentaja Antti Miettisen, valmentaja Tommo Nukarin ja maalivahtivalmentaja Petri Vehasen kanssa.

Leiri oli kokonaisuutena erittäin onnistunut ja kokemuksena opettava. Arvostan sitä, että leirillä todella pääsi valmentamaan sekä peleissä että harjoituksissa, eikä tehtävänä ollut pelkästään seurata toimintaa sivusta, jolloin kokemus olisi jäänyt varmasti vajaaksi. Työtehtäviä oli ensimmäisten päivien aikana vetää jääharjoituksia, johtaa testaamista ja vetää ohjattuja alku- sekä loppulämmittelyjä. Tällä tavoin pääsi heti ensimmäisestä päivästä lähtien kiinni valmentamiseen ja tuntui, että olisi ollut tämän ryhmän kanssa jo pidempäänkin yhdessä. Peleissä pääsin peluuttamaan puolustajia ja samalla pidin tilastoa aloitustapahtumista, joten hommaa riitti myös penkin takana.

Pelipäivän aikataulu oli laadittu niin, että se palveli täysin pelaamista. Aamulla käytiin lyhyesti jäällä, jonka jälkeen pidettiin joukkueelle pelipalaveri. Tämän jälkeen oli aikaa levätä ja valmistautua iltapäivän peliin. Pelin jälkeen valmennusryhmän kanssa purettiin vielä peli videoiden avulla ja valmistauduttiin seuraavan päivän peliin.

Pelit olivat tuloksellisesti kaikki tasaisia, joista voitimme yhden ja hävisimme kaksi. Venäläiset olivat parempia ja tylympiä maalinteossa, joka lopulta ratkaisi näissä peleissä sen riittävän eron vastustajan hyväksi. Venäläinen pelaaja uskalsi ampua pienemmistä kulmista ja pystyi ampumaan pienestäkin tilasta. Vastaavasti suomalainen pelaaja tarvitsi enemmän tilaa laukaukselle tai etsi vielä syöttöpaikkaa, kun olisi voinut jo itse laukoa. Tämä näkyy varmasti yleisesti suomalaisessa jääkiekossa ja nyt sen pääsi toteamaan lähietäisyydeltä. Muutoin suomalaiset pelaajat olivat taitavampia etenkin luistelussa. Suomalaiset pelaajat osaavat myöskin pelata huomattavasti monipuolisempaa jääkiekkoa ja vaikka pelaajat tulevat eri seuroista, pelaavat erilaisilla pelitavoilla, pystyivät he lyhyessä ajassa sopeutumaan tämän joukkueen pelitapaan ja kehittämään sitä lyhyen turnauksen aikana.

Oman joukkueen arkeen tästä sai paljon mukaan vietäväksi sitä viestiä, että mitä vaaditaan pelaajalta, että hän pystyy jonain päivänä maajoukkueessa pelaamaan. ”Jyppiläinen” ikäluokan kärkipelaaja ei ole kaukana maajoukkueesta, mutta silti matkaa vielä on. Maajoukkuepelaajat ovat nykyään kaikki todella urheilullisia, joten tämä pitäisi olla kaikilla oman seuran junioreilla kunnossa, jotta voi edes haaveilla maajoukkueesta. Tähän urheilijan elämään yhdistettynä oikeanlainen harjoittelu sekä aamuisin että iltaisin on ainoa tapa murtautua pitkässä juoksussa maajoukkueeseen. Seuratoiminnan tulisi mahdollistaa maajoukkueunelman tavoittelu pienestä pitäen sillä, jos ero ikäluokan kärkeen on liian suuri jo C-junioreissa, ei nuorisomaajoukkueisiin enää välttämättä ehdi nousta, vaikka tekisi mitä. Tämä ei estä kehittymistä huippupelaajaksi pidemmällä tähtäimellä, mutta ymmärtääkseni Liiga-Jypinkin ajatuksena on, että junioreista tulisi sekä yksilö- että joukkuetasolla oman ikäluokkansa huippuja. Tähän meillä on vielä matkaa.

Kiitän JYP Junioreita saamastani mahdollisuudesta osallistua mukaan maajoukkueen toimintaan ja välitän nyt sieltä saamaani osaamista pelaajiemme arkeen.

Lennu Metsäranta

JYP-B vastuuvalmentaja

Seuran uusimmat