Olemme julkistaneet sosiaalisen median kanavissamme viime viikon lopuilla ikäluokkiemme U8-U14-vastuuvalmentajia, ja uuden viikon alkajaisiksi on aika tutustua, ketkä vastaavat kilpaikäluokistamme kaudella 2024-2025!
U15-U20Ak-vastuuvalmentajat ovat:
U18 Akatemia -joukkueen vastuuvalmentaja julkistetaan myöhemmin.
Haastattelimme valmentajia heidän omista kiekkopoluistaan, muistoja vuosien varrelta, suhteesta valmentamiseen sekä odotuksista tulevaan kauteen.
U15-joukkueesta vastaa Tino Kallio.
Ensimmäiset kosketukseni jääkiekkoon koettiin Oulaisten Huimassa, joka muodosti vahvan perustan jääkiekkopolullani. OuHu ei ollut pelkästään seura, vaan se sytytti minussa vahvan kiintymyksen lajiin ja tarjosi lukuisia ikimuistoisia hetkiä, jotka kantavat mukanani edelleen. Pelaajana matkani jatkui JYPin juniorijoukkueisiin, missä sain syventää juuriani jääkiekkokulttuuriin entisestään. JYPissä pelaajana vietetty aika oli äärimmäisen opettavaista ja pääsin kokemaan kilpailullisuuden, joukkueurheilun ja yhteistyön voiman.
Käynnistyvä kausi tulee olemaan kuudes kauteni valmentajana, ja odotan sitä suurella innolla. Jokainen kausi tuo mukanaan uusia haasteita ja mahdollisuuksia kehittyä valmentajana. Haluan jatkaa itseni haastamista ja kehittymistä, sekä ennen kaikkea olla auttamassa nuoria pelaajia saavuttamaan heidän tavoitteensa.
Valmentamisen ehdottomia huippuhetkiä ovat ne, kun saa olla todistamassa nuorten pelaajien kokonaisvaltaista kasvua. Valmentajana on etuoikeus olla osa heidän elämäänsä ja auttaa heitä kehittymään niin urheilijoina kuin ihmisinä. Nuorten pelaajien kasvutarinat muistuttavat minua siitä, miksi olen valmentajana. Ne osoittavat, että jääkiekko on paljon enemmän kuin vain peli – se on alusta, jolla rakennetaan elinikäisiä taitoja ja arvoja. Olla osa heidän matkaansa, auttaa heitä voittamaan haasteita ja nähdä heidän kasvavan vahvoiksi yksilöiksi, on valmentajana äärimmäisen tyydyttävää ja palkitsevaa.
Tulevaan kauteen suhtaudun suurella odotuksella ja innostuksella. Odotan innolla pääseväni työskentelemään pelaajien kanssa, tarjoten heille tukea kehityksessään ja samalla pyrkien luomaan joukkueeseemme vahvan ja positiivisen ilmapiirin. Pyrin olemaan tukena heidän matkallaan, auttaen heitä löytämään voimavarat, jotka edistävät heidän kokonaisvaltaista kehitystään sekä kentällä että sen ulkopuolella.
U16-joukkuetta valmentaa ensi kaudella Jyri Marttinen.
Ammatilaisura pelaajana alkoi JYPissä kaudella 2000-2001 ja päättyi kauteen 2022-2023.
Olen itse käynyt JYPin junioripolun läpi ja nyt innoissani kun saan valmentaa kasvattajaseurassani.
Olen valmentanut länsirannikolla omien lasten joukkueita Ässissä ja Lukossa n. 10 vuotta. Alkava kausi on toinen kauteni JYPin vastuuvalmentajana tämän ikäluokan mukana.
Valmentamisessa yhdessä tekeminen ja pelaajien kehityksen näkeminen ovat itselleni mieluisinta.
Kaudelle 24-25 perustettavan U16 Akatemia -joukkueen vastuuvalmentajana toimii Vesa Räsänen.
Takana on 12 vuotta peliuraa junioreissa, ja syksyllä alkaa 12. vuosi valmentajana.
Antoisinta valmentamisessa on nähdä pelaajien haastavan itseään ja omia rajojaan sekä ilakoida omia ja joukkuetovereiden onnistumisia.
Odotan uudelta kaudelta onnistumisen kokemuksia yksilöinä ja joukkueena sekä hienoja pelaajien kasvutarinoita.
U18-joukkueesta vastaa Simo Luukkainen.
Alkava kausi on 22. kausi valmentajana ja yhteensä jo 7. kausi JYP U18 vastuuvalmentajana.
Parasta valmentamisessa on matka joukkueen kanssa ihan alusta loppuun asti. Tutustuminen pelaajiin ja johtoryhmään, oppia tuntemaan heidät ihmisinä ja pelaajina, tukea pelaajia heidän kasvussaan ja kehityksessään, kasvaminen joukkueeksi, yhdessä harjoitteleminen ja kilpaileminen jne. Koko homma. Jäähalli on kuin toinen kotini itselleni. Varmasti tulee taas mielenkiintoinen kausi, kun pääsemme yhdessä hommiin. Aika näyttää, millainen kasvu saadaan yhdessä aikaan.
Monen näköistä on tietysti sattunut ja tapahtunut vuosien saatossa. Seuran kunniajäsenen Marttisen Ykän johdolla meillä oli ikimuistoinen ja hieno kausi JYP U18:ssa kaudella 2014-2015. Lisäksi kilpailuetutapaus kaudelta 2020-2021 on jäänyt mieleen, kun Jere (Lassila), Joksu (Kemell) ja Jesse (Helander) olivat liian hyviä.
U20 Akatemian vastuuvalmentaja on Kimmo Luukkola.
Oma pelaaminen siirtyi kokonaan valmentamiseen, kun aloitin opinnot Vierumäellä (AMK:ssa) vuonna 2017. Viimeisen vuoden vietin tiiviisti jääkiekon valmennuslinjan puolella DP:llä. Valmensin JuniorPelicansissa ja siirtymä JYP Junioreihin tapahtui vuonna 2020. Syvennän tietämystäni lisää tällä hetkellä kilpa- ja huippu-urheilusta valmennus- ja testausopin maisterivaiheessa Jyväskylän yliopistossa. Valmennuskokemusta jääkiekosta on kertynyt itselle vuosien varrella ihan aikuisista lapsiin.
Valmentamisessa on parasta tunteet, muistot ja yhdessä tekeminen. On hienoa nähdä, kun joukkue tai yksilö onnistuu/kehittyy pitkäjänteisen tekemisen ja kovan harjoittelun jälkeen. Ihmissuhteet syvenevät kauden aikana ja tiimin jäsenistä tulee enemmän kuin peli-/työkavereita toisilleen. Kilpaurheilun tuomat moniulotteiset fiilikset tarjoavat myös mahdollisuuden elää hetkessä, joista myöhemmin syntyy yhteisiä hyviä muistoja.
Odotan tulevaa kautta innolla, ja että pääsisimme jo harjoittelemaan kilpaurheilun vaatimalla tasolla. Odotan myös mielenkiinnolla hetkiä, jolloin joukkue ja yksilöt uskaltavat ylittää itsensä.
Mieleenpainuvat hetket jääkiekon parista on kaudelta 2022-2023 JYP U18 SM:n porukassa, kun jokainen tiimin jäsen veti yhteistä köyttä samaan suuntaan, huoltajista pelaajiin, joukkueenjohtajasta valmentajiin ja rahastonhoitajasta muista tehtävistä vastaaviin henkilöihin.
JYP Junioreiden joukkueet & vastuuvalmentajat kaudella 2024-2025:
23.09.2024 08.00 | JYP Juniorit ry ylimääräinen kokous |
13.09.2024 14.36 | U12-U15-IKÄLUOKKIEN TAITOLEIRI HIPPOKSELLA 14.-17.10. - ILMOITTAUDU MUKAAN! |
13.09.2024 14.01 | JYP Junioreiden kuukausikooste: Elokuu |
12.09.2024 11.39 | Vuosittainen U8-U10-kevätturnaus tulee taas - ilmoittautuminen auki NYT! |
19.08.2024 12.50 | KAUDEN 2024-2025 LUISTELU- JA KIEKKOKOULUT |
09.08.2024 10.36 | U9-U14 - Tule mukaan JYP Junioreiden tehojäille! |